

Historia
Polvijärven kunnan ensimmäinen koulupiirijako astui
voimaan 29.8.1903.
Se mahdollisti koulutyön aloittamisen Kinahmossa heti 1904.
Kinahmossa aloitti toimintansa pitäjän ensimmäinen
alakansakoulu, mikä tosin
kokeiluluontoisena toimi vain ajoittain, kunnes toiminta vakiintui 1930.
Esimerkiksi
vuonna 1924 Kinahmon koulupiirin 159 oppivelvollisuusiässä olevasta
oppilaasta
vain 63 oli opetuksen piirissä.
Kaikki pitäjän kansakoulut toimivat aluksi yhdessä
tai useammassa vuokrahuo-
neistossa, yleensä jonkun johtokunnan jäsenen kotona tai kylän suurimpien
talojen
tuvissa. Kinahmossa koulua käytiin mm. Pekka Savolaisen kamarissa.
Vuonna 1906 pääsi koulutyö alkuun uudessa
koulurakennuksessa.
Oppilasmäärien kasvaessa koulu muuttui ensin kaksiopettajaiseksi ja vuodesta
1930 kolmiopettajaiseksi. Tämäkään ei vielä riittänyt.
Oppilasmäärät kasvoivat ja
tilapäisopetusta
annettiin 30-luvulla
Lehikkolassa, Junnulassa ja
Tuomaalassa. Tilaongelma
ratkesi,
kun
Lavaniemelle valmistui oma koulurakennus 1938.
Koulupiirijakoa muutettiin vuonna 1965, jolloin
valmistui uuteen paikkaan koulurakennus
ja samalla Lavaniemen koulu lakkautettiin.
Kinahmon koulu lakkautettiin 2015
Kinahmon koulu juhli 100–vuottaan
Kinahmon koulu juhli 110–vuottaan
helatostaina
Monet voivat löytää itsensä tai tuttuja näistä kuvista ;)

1.
Kinahmon vanha koulu tänä päivänä.

2.
Kinahmon vanha koulu v.1940.

3.
Lavaniemen koulu toimi sotavuosina
Tuomaalan talossa.

5.
Opettaja Katri Hellberg Kinahmossa Tauno
Mertasen
ja opettaja Ilkka A. Rahkosen seurassa.

6.
Kinahmon koulun oppilaita vuonna 1919
Yleinen oppivelvollisuus ei ollut vielä voimassa.
Opettajana toimi 1919-1920 Katri Koivunen.

7.
Opettaja Heikki Kainulainen s.1873,
luokkakuva 1920-luvulla.Opettajan puoliso
Hilma Lovisa oli tyttöjen käsityön opettaja.

8.
Luokkakuva Kinahmon vanhalta
koululta 1920-luvulta.

9.
Opettaja Heikki Kainulaisen
läksiäisiä
juhlittiin 1923.

10.
Opettaja Katri Hellberg 1930-luvulla
kokeita korjaamassa.

11.
Luokkakuva vanhalta Kinahmon koululta
v.1929
Opettaja Ilkka A. Rahkonen

12.
Luokkakuva v.1939 opettajana
Klari Savolainen.

13.
Kinahmon koululaisia
1930-luvulla,opettajat
Katri Hellberg oik. Ilkka A Rahkonen vas.

14.
Äitienpäiväjuhlan järjestäjät v.1927

15.
Alakoululaisia Lehikkolassa v.1938
opettajana Irja Suortti.

16.
Kinahmon kansakoulun pojat
käsityötunnilla
v.1929, opettaja
Ilkka Rahkonen.

17.
Kuva esittää Sylvester Kettusta
oppilaineen
Haaralan eli Rauanlahden kansakoulussa 1920-luvulla.

18.
Kinahmon kansakoululaisia v. 1934,
opettaja Irja Suppala.

19.
Koulun oppilaat 1930-luvun lopussa,
opettajat Klaara Savolainen
ja Ilkka Rahkonen.

20.
Kinahmon koulun alaluokat
Lehikkolassa
1930-luvun
puolivälissä, opettaja Irja Suortti.

21.
Luokkakuva Lehikkolassa, 1 ja 2
luokka
v.1932, opettaja Taimi Laitinen.

22.
Neljäsluokkalaiset v.1932,
opettajat Katri Helkamo ja Ilkka Rahkonen.

23.
Luokkakuva vanhalta koululta v. 1933,
opettajat Katri Helkamo ja Ilkka Rahkonen.

24.
Luokkakuva vanhalta koululta
v.1933 , opettajat Katri Helkamo
ja Ilkka Rahkonen.

25.
Tyttöjen käsityötunti 13.5.1930.

26.
Luokkakuva Kinahmon vanhalla
koululla v.1926.Opettajat Katri Hellberg ja
Irja Suortti

27.
Äitienpäivä Kinahmon vanhalla
koululla v.1931.

28.
Luokkakuva Kinahmon vanhalla
koululla v.1930
opettaja Katri Helkamo.

29.
Luokkakuva vanhalta koululta
1934, opettajat Katri Helkamo ja Ilkka Rahkonen.

30.
Lavaniemen koulun oppilaat
marjareissulla
1940-luvun lopussa,
opettaja Eeri Saul.

31.
Luokkakuva 1940-luvun lopulla, yläkoulun
opettaja Ikonen ja opettaja Klari Savolainen.

32.
Luokkakuva Lavaniemen koululta
v. 1953
opettaja Irmeli Mäkelä.

33.
Kinahmon koulun oppilaita v.1939,
opettajat Ilkka A Rahkonen ja Klari Savolainen.

34
Koulukuva v.1934 opettajat Irja Suppala
oik.ja Taimi Lammi vas.

35.
Luokkakuva 60-luvulta,opettaja Klari Savolainen.

36.
Lavaniemen luokkakuva v.1948,
opettajat Paula ja Eero Saul.

37.
Koulupoikia 1950.

38.
Lavaniemen koulun keittäjä Helmi.

39.
Lavaniemen kouluhiihtojen voittajat.

40.
Lavaniemen koulukuva 40-luvulta
vaihteesta.

41.
Oppilaita Lavaniemen koulun
rappusilta.

42.
Luokkakuva 1950-luvulta, opettaja
Pentti Härkönen.

43.
Kinahmon koululaisia v. 1956,opettaja
Anneli Härkönen.
44.
Lavaniemen koulun oppilaita opettaja
Kirsti Karonen.

45.
Kinahmon koulun oppilaita v.1948,
opettaja Klari Savolainen

46.
Kinahmon koululaisia ja opettajat, maisteri
Pentti Härkönen ja opettaja Klari Savolainen
v.1956

47.
Luokkakuva keväällä 1956,
opettajana Klari Savolainen

48.
Lavaniemen kansakoulun oppilaita 50-luvulla,
opettajana Kirsti Karonen

49.
Kinahmon kansakoulu 1-2 luokka syksyllä v.1958,
opettaja Klari Savolainen

50.
Toukokuulla 1961 valokuvattu Kinahmon
koulun 3-4 luokkalaiset, opettajana
Aini Romppanen

Välituntikisailuja Kinahmon koulussa
1940-luvulln lopulla.

52.
Kinahmon kansakoulun luokkakuva.

53.
Liikuntatuntikuva Kinahmon vanhan koulun
pihalla.

54.
Äitienpäiväkuva Kinahmon
vanhalla koululla v.1932

55.
Luokkakuva Kinahmon koululta v.1960
opettaja Alpo Harjula

56.
Luokkakuva Kinahmon vanhalla
koululla. Opettaja Aune Ronkainen ja
keittäjä Aino Savolainen.v.1959

57.
Luokkakuva Kinahmon koululta v.1962-1963,
opettajat Taisto Järveläinen ja Klari Savolainen

58.
Joulujuhla Kinahmon vanhalla koululla.

59.
Joulujuhla Kinahmon vanhalla koululla
v.1961

60.
Joulujuhla Kinahmon vanhalla koululla.

61.
Luokkakuva Kinahmon vanhalla koululla
v.1961

62.
Luokkakuva, opettaja Klaara Savolainen
ja keittäjä Aino Savolainen v.1964

63.
Inkeri Lavaniemen koulun pihassa.

64.
Luokkakuva Lavaniemeltä.

65.
Luokkakuva, opettajat Klaara Savolainen
ja Taisto Jäveläinen v.1962-1963

66.
Luokkakuva Lavaniemeltä v.1959.

67.
Luokkakuva v.1964, opettajat Klaara
Savolainen ja Taisto Järveläinen.

68.
Luokkakuva Lavaniemeltä v.1960.

69.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Aili Lappalainen.

70.
Luokkakuva Lavaniemeltä v.1961,
opettaja Eero Sivonen.

71.
Luokkakuva Tuomaalasta.

72.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Eero Sivonen.

73.
Luokkakuva Lavaniemeltä.

74.
Luokkakuva Lavaniemeltä.

75.
Luokkakuva Lavaniemeltä v.1964,
opettaja Eero Sivonen.

76.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Helmi Sivonen.

77.
Luokkakuva Lavaniemeltä.

77a.
I luokka
lavaniemellä -66
opettaja Anderson

77b.
II luokka Kinahmon uusikoulu -67
opettaja Klaara Savolainen

78.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Helmi Sivonen

79.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Raija Vainio.

79a.
Löysin Kinahmon koulun sivut, ja
huomasin että sieltä puuttuu luokkakuva Lavaniemen koululta lv.
1967-68.
Olen tuossa kuvassa oleva opettaja. Olimme juuri mieheni kanssa
valmistuneet, ja eka työpaikkani oli Lavaniemen koulu,
jossa opetin 1-2 luokkaa tuon yhden lukuvuoden. Asuimme ensin syksyllä
vähän aikaa Lavaniemen koulun yläkerrassa,
mutta pääsimme sitten muuttamaan opettajien rivitaloon Kinahmon
koululle. Mieheni Eero kävi Kinahmosta käsin
opettamassa Teerivaaran koululla. Seuraava lukuvuosi asuttiinkin
sitten Teerivaaran sähköttömällä koululla,
joka oli muuttunut yksiopettajaiseksi ja jossa nyt pidin luokkia 1-3.
Eero taas ajeli sieltä päivittäin Haapovaaran koululle,
jossa oli sen vuoden viransijaisena. Voi niitä Polvijärven aikoja..
Paljon paljon mukavia muistoja meillä noilta kahdelta vuodelta! Sieltä
sitten lähdettiin tänne Jyväskylään jatko-opintoihin,
ja tänne jäätiinkin. Lämpimät terveiset nykyiselle Kinahmon koululle
ja kinahmolaisille! Ja kiitos kivoista koulun nettisivuista.
Marjatta Vuorinen

79b.
Luokkakuva v.196?,
opettaja Taisto Järveläinen.

79c.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Aili Lappalainen.

80.
Luokkakuva v.1967,
opettaja Taisto Järveläinen.

81.
Luokkakuva Lavaniemeltä,
opettaja Aili Lappalainen.

82.
Kinahmon koulun oppilaita 1970-luvulla,
opettajana Reino Tiensuu.

83.
Luokkakuva v.1966,
opettajat Klaara Savolainen,
Aili Lappalainen, Börje Andersson
ja Taisto Järveläinen. Keittäjät
Aino Savolainen Ja Bertta Leveinen.

84.
Luokkakuva, opettajat Klaara
Savolainen, Aili Lappalainen,
Reino Tiensuu ja Taisto
Järveläinen.

85.
Luokkakuva,
opettaja Klaara Savolainen

86.
Luokkakuva,
opettaja Reino Tiensuu

87.
Luokkakuva, v.1969 opettajat Klaara
Savolainen, Aili Lappalainen,
Reino Tiensuu ja Taisto Järveläinen.

88.
Keittäjä Aino Savolainen
hämmentää soppatykkiä.

89.
Keittäjä Rauni Martikainen
kuorimassa perunoita.

90.
Rauni, Aino ja Bertta.

93.
Aino ja Rauni.

92.
Luokkakuva v. 1970,
opettajat Aili Lappalainen,
Klaara Savolainen, Reino Tiensuu
ja Taisto Järveläinen sekä
keittäjät Aino Savolainen ja
Rauni Martikainen.

91.
Luokkakuva, opettaja Reino Tiensuu.

94.
Luokkakuva,
opettaja Taisto Järveläinen

95.
Luokkakuva, opettajat Aili Lappalainen,
Klaara Savolainen, Taisto Järveläinen ja
Reino Tiensuu sekä talonmies Vilho
Leveinen, siivoja Bertta Leveinen, ja
keittäjät Aino Savolainen ja Rauni
Martikainen.

96.
Luokkakuva v.1975,
opettaja Aili Lappalainen.

97.
Luokkakuva,
opettaja Taisto Järveläinen

98.
Koulukuva, luokat 1-6 v.1984-1985, opettajat
vas. Aili Lappalainen, Reino Tiensuu ja
Taisto Järveläinen.

99.
Luokkakuva v.1977,
opettajat Aili Lappalainen ja
Reino Tiensuu.

100.
Opettaja Taisto Järveläinen perheineen.

101.
Koulukuva v.1986-1987, opettajat vas.
Jorma Huttunen, Aili Lappalainen ja Reino Tiensuu.

102.
Koulukuva 2002-2003 Opettajat vas. Reetta Tolppanen, Marja-Liisa Orenius
ja Jorma Huttunen.
Kouluavustaja toinen vas. Heini
Romppanen

103.
Kuudesluokkalaisia muistetaan keväällä
2002
|
|
|
Jos
sinulla on tietoa kuvissa esiintyvistä henkilöistä (ei oppilaista) tai
vuosiluvuista, niin
täydentäisimme tietoja sivuillamme.
Tietoja voi lähettää sähköpostilla. Muista ilmoittaa kuvan numero jota
tiedot koskevat.
Osoite on
lehikoinen.markku@gmail.com
Otamme vastaan myös uusia kuvia, jotka
eivät esiinny koulun sivuilla. Kuvat mieluiten sähköpostilla.
Kiitos jo etukäteen!! |




























































































































































|
|
|