©
Esa Sormusen juhlapuhe Honkapirtin 80-vuotisjuhlissa
Arvoisa yleisö, naiset ja miehet!
Honkapirtin vihkiäisiä juhlittiin 80 vuotta sitten, syyskuussa 1933. Palaan tuohon juhlaan puheeni loppupuolella. Honkapirtin historia lienee useimmille teistä varsin tuttu ja jos ei ole, kannattaa tutustua kylän nettisivuihin. Sieltä löytyy hitunen Honkapirtin historiaa.
Puheessani aion paneutua ennen muuta Kinahmon kylän ja kinahmolaisten historiaan 1930-luvulla. Honkapirtti oli ja on ymmärtääkseni edelleenkin oivallinen esimerkki kinahmolaisten yhteistoiminnasta, sillä aikanaan sekä kylän osuuskassa, maamiesseura, suojeluskunnan kyläosasto, nuorisoseura, maalaisliiton paikallisosasto ja Lotta Svärd- järjestön Kinahmon osasto yhdessä organisoivat talohankkeen. Kysymys oli siis kansalaisyhteiskuntaan kuuluneiden järjestöjen yhteistyöstä. Määrittelen kansalaisyhteiskunnan kansalaisten vapaaehtoiseksi toiminnaksi, joka tapahtuu juuri erilaisten yhdistys- ja osuuskuntamuotoisten organisaatioiden puitteissa.
Kinahmo oli 1900-luvun alussa kylä, jonka väkiluku kasvoi voimakkaasti. Vuodesta 1910 vuoteen 1930 kinahmolaisten määrä lisääntyi yli 50 prosentilla. Silloin, kun tätä taloa rakennettiin, kinahmolaisia on noin 1100. Koko pitäjän asukasluku oli tuolloin hieman yli 7000. Väestö lisääntyi täällä ennen muuta syntyvyyden kasvun myötä. Polvijärvellä oli myös tilaa väestönkasvulle. Se näkyi erityisesti Höytiäisen vesijättömaiden asuttamisena.
1900-luvun alkupuolen Polvijärvi oli erittäin agraarinen pitäjä, jossa maanviljelys, karjanhoito ja niihin liittyvät elinkeinot tarjosivat ylivoimaisesti tärkeimmät elämisen lähteet. Näin se oli myös Kinahmossa. Maatalousväestö ei ollut rakenteeltaan mitenkään yhtenäinen joukko. Kinahmo poikkesi sosiaalisen rakenteensa osalta muusta Polvijärvestä. Täällä maanomistajaväestön osuus, yli 70 prosenttia, oli jonkin verran suurempi kuin pitäjässä keskimäärin. Näin ollen torppareiden, mäkitupalaisten ja loisten osuus oli vastaavasti pienempi. Tämä johtui siitä, että juuri Kinahmossa tilattomat pääsivät kiinni omaan tilaan paremmin kuin muualla pitäjässä. Tiloja perustettiin erityisen runsaasti Höytiäisen vesijättömaille, joita otettiin 1930-luvulla voimaperäisempään viljelyyn.
Vaikka itsenäisten maatilojen lukumäärä lisääntyikin, keskimääräinen peltopinta-ala ei sanottavasti kasvanut Polvijärvellä. Tilojen keskimääräinen peltopinta-ala ylsi ainoastaan 4,2 hehtaariin, Kinahmossa jäätiin kolmeen ja puoleen hehtaariin, vuonna 1930. Kylän 117 tilasta kolme tilaa neljästä oli alle viiden peltohehtaarin tiloja. Yli kymmenen peltohehtaarin tiloja oli Kinahmossa tuossa vaiheessa vain kahdeksan.
1930-luvun taitteessa kansalaisyhteiskunnan organisaatioita oli Polvijärven sivukylissä keskimäärin puolen kymmentä. Kinahmossa niitä oli keskimääräistä enemmän. Vuosikymmenen taitteeseen mennessä kansalaisyhteiskuntaan luettavia yhdistyksiä ja osuuskuntia kylälle oli perustettu kaiken kaikkiaan yhdeksän. Porvarillisiksi mielletyt yhdistykset hallitsivat kylien yhdistysilmastoa, ja näin oli erityisesti KInahmossa. Kylän työväenyhdistys oli ainoa vasemmistolainen organisaatio. Näistä porvarillisista organisaatioista useimmat olivat Honkapirtin alkuperäisiä osakkaita.
Yksi näistä porvarillisen kansalaisyhteiskunnan organisaatioista oli suojeluskunnan Kinahmon kyläosasto. Siihen liittyi ainakin 28 miestä vuosien 1918-1933 aikana. Kyläosasto oli jäsenmäärällä mitaten pitäjän toiseksi suurin. Suojeluskuntalaiset olivat varsin kiinteä joukko, vaihtuvuus oli vähäistä. Kinahmossa suojeluskuntalaiset erottuivat kyläyhteisössään. Täällä oli vuonna 1930 vain kahdeksan yli 10 peltohehtaarin tilaa. Näistä viiden tilan isäntä tai poika liittyi suojeluskuntaan. Näyttää siltä, että poliittisilta näkemyksiltään ainakin kyläosaston johdossa oli enemmän poliittiseen oikeistoon lukeutuneita, ikl:läisiäkin, kuin maalaisliittolaisia.
Kyläosaston toimintakertomusta vuodelta 1933 en ole vielä löytänyt. Se saattaa löytyä Kansallisarkistosta. Sen sijaan vuoden 1929 kyläpäällikkö Ilkka Rahkosen laatima toimintakertomus on ollut käytettävissä. Rahkonen aloittaa seuraavasti:
”Suojeluskuntatoiminta on ajan vaatima, voimakas ja itsestään elinvoimainen ilmiö. Pieni terveesti ajatteleva kyläosasto joutuu siinä olemaan mukana huomattavalla tavalla yhtä hyvin kuin suuremmatkin suojeluskuntayksiköt. Tätä osoittaa katsaus vuoden 1929 toimintaan erikoisesti siksi, ettei kyläosastomme toimintaa ole tarvinnut kannustaa, vaan se on toiminut suojeluskuntahengen elävoittämänä.”
Mitä se toiminta sitten oli? Tässä muutamia esimerkkejä tuolta kyseiseltä vuodelta. Kyläosasto kokousti neljä kertaa vuoden aikana. Huvi- ja virkistystilaisuuksia se järjesti kolmeen otteeseen: elokuussa pääsymaksulliset iltamat Teyrisaaressa, marraskuussa valistusillanvietto Matti Lehikoisen talossa ja pikkujoulu itsenäisyyspäivänä Lavaniemellä Otto Hyttisen talossa.
Kyläosasto järjesti kahdet ampumakilpailut omille jäsenilleen. Helmikuussa Juho Mertanen osui tarkimmin ja kesäkuussa Ilmari Puhakka. Lisäksi kyläosaston jäsenet osallistuivat kirkolla suojeluskunnan ampumamestaruuskilpailuihin, joissa Juho Mertanen voitti pistooliampumakilpailun. Edellisen lisäksi Kinahmon viisi miehinen joukkue voitti yhdistetyn koulu- ja kenttäammuntakilpailun kiväärillä.
Tammikuussa kyläosasto otti osaa prosenttihiihtokilpailuihin. Osanottoprosentti oli peräti 89,4. Huhtikuun alussa Kinahmon suojeluskuntalaiset harjoittelivat ruvaslahtelaisten kanssa. Kinahmolaiset muodostivat taistelupartion, jonka tehtävänä oli edetä kartan ja kompassin avulla salojen poikki Ruvasniemeen. Tällä välin Ruvaslahden kyläpäällikkö Asser Forsberg oli järjestänyt kyläosastonsa miehet puolustukseen. Tilanne kehittyi niin, että lopulta käytiin taistelu Ruvasniemen harjanteen omistuksesta. Harjoituksen lopuksi nautittiin lottien valmistama ateria.
Kinahmon maamiesseura perustettiin vuonna 1920. Tuolloin seuran johtokuntaan valittiin jopa kaksi naista. Nämä olivat Siiri Lehikoinen ja Maikki Savolainen, joilla molemmilla oli järjestökokemusta Kinahmon nuorisoseurasta. Vuonna 1933 seuran jäsenmäärä oli 52, joista miehiä oli 45 ja naisia 7. Kinahmon maamiesseura oli jäsenmääränsä osalta hyvin tyypillinen polvijärveläinen maamiesseura.
Seura piti syyskokouksensa Olavi Räsäsen johtaessa puhetta tässä talossa joulukuussa 1933. Räsanen, Otto Hyttinen ja Otto Martikainen muodostivat seuran johtokunnan. Tuossa kokouksessa sääntömääräisten asioiden ohella päätettiin ostaa lisäosakkeita Kinahmon seurojentalo oy:stä viisi kappaletta, joiden yhteisarvo oli 500 silloista markkaa.
Samaisena iltana samassa paikassa osin todennäköisesti samojen henkilöiden voimin pidettiin myös vuonna 1919 perustetun maalaisliiton paikallisosaston syyskokous. Yhdistyksen johtokuntaan valittiin puheenjohtajaksi Otto Hyttinen ja johtokunnan jäseniksi Matti Lehikoinen, Ilmari Puhakka ja Juho Hyttinen. Paikallisosasto oli edustettuna yhdistysten yhteisessä neuvottelukokouksessa vuoden 1933 alussa, mutta jäi lopulta vuonna 1936 perustetun osakeyhtiön ulkopuolelle.
Vanhin kinahmolainen yhdistys on Kinahmon nuorisoseura, joka perustettiin jo vuonna 1905. Seura oli toinen pitäjän kahdesta nuorisoseurasta, jotka jaksoivat ylläpitää toimintaa läpi 1920-luvun. Tosin suuria joukkoja sekään ei saanut liikkeelle. Se koki pahimmaksi ongelmakseen monien muiden yhdistysten toiminnan, mutta erityisesti työväenyhdistyksen toiminta esti voimistamasta nuorisoseuratyötä.
Nuorisoseuratoiminta aktivoitui, kun aluepiirijako toteutettiin, eikä ainoastaan Kinahmossa. Kinahmon nuorisoseuran jäsenmäärä kasvoi ripeästi. Kun seurassa oli vuonna 1928 jäseniä vain 28, niitä oli neljä vuotta myöhemmin jo 131. Kinahmon nuorisoseura oli vuonna 1932 pitäjän suurin seura.
Nuorisoseuran ja suojeluskunnan suhde oli läheinen erityisesti Kinahmossa. Täällä ne liittyivät henkilösitein kiinteästi toisiinsa. Suojeluskunnan kyläosaston jäsenistä peräti 70 prosenttia kirjoittautui jossain vaiheessa 1920-luvulla tai 1930-luvun alkuvuosina myös nuorisoseuran jäseniksi. Sen puheenjohtajat olivat järjestään suojeluskuntalaisia.
Erinomaisen kuvan nuorisoseuran ja suojeluskunnan läheisestä yhteydestä antaa seuraava suojeluskunnan Kinahmon kyläosaston anomus nuorisoseuralle vuodelta 1925, jossa kyläosasto pyytää nuorisoseuraa tukemaan sen toimintaa:
”Pyydämme, että nuorisoseura lahjoittaisi 500 markkaa entisistä varoistansa suojeluskunnan Kinahmon kyläosastolle. Kaikille on tunnettua, että suojeluskuntajärjestö on kokoonpantu vapaaehtoisista miehistä ja jonka päämääränä on Suomen itsenäisyyden, yhteiskuntajärjestyksen ja lakipohjaisen hallituksen turvaaminen. Suljemme arvoisan nuorisoseuran suosioon ja pyydämme kohteliaimmin, että pyyntöömme suostuttaisiin.”
Anomuksen oli allekirjoittanut kyläpäällikkö, nuorisoseuran rahastonhoitaja, maanviljelijä Uuno Hirvonen. Hän korosti suojeluskuntatyön vapaaehtoisuutta, mutta totesi myös, että harrastus vei siihen sitoutuneilta aikaa ja rahaa. Nuorisoseura suhtautui anomukseen suopeasti ja päätti yksimielisesti lahjoittaa kyläosastolle sen pyytämän summan.
Kinahmon nuorisoseuran välit kylän työväenyhdistykseen näyttävät olleen korrektit. Vaikka nuorisoseura aika ajoin nurisi työväenyhdistyksen rajoittavan toimintaansa, se kuitenkin piti iltamiaan työväentalolla. Jopa nuorisoseuran 25-vuotisjuhla elokuussa 1930 järjestettiin työväentalolla.
Polvijärven nuorisoseurojen urheilutoiminta vilkastui merkittävästi aluepiirin perustamisen myötä. Siitä tuli aivan keskeinen osa nuorisoseurojen toimintaa. Aluepiirin talvikisoja pidettiin jo 1931 paikkakunnan huomattavimpana talviurheilutapahtumana, jossa kinahmolaiset kunnostautuivat. Aluepiirin kiertopalkinnon voitti nimittäin Kinahmon nuorisoseura, jonka viiden miehen yhteenlaskettu aika oli pari minuuttia parempi kuin kirkonkylän nuorisoseuran joukkueella.
Aluepiirin kesäjuhlassa suojeluskunnan urheilukentällä kirkonkylässä elokuussa 1932 kilpailtiin 5-ottelun kiertopalkinnosta. Sen voitti kirkonkylän nuorisoseura Kinahmon nuorisoseuran, kahden edellisen vuoden mestarin, jäädessä tällä kertaa toiseksi. Voitolla, kolmannellaan, kinahmolaiset olivat saaneet kiertopalkintona toimineen pokaalin itselleen. Kinahmolaisia tappio kismitti niin, että viisi johtokunnan jäsentä ja joukko seuran urheilijoita uhkasi erota aluepiiristä ja lakkauttaa seuran toiminnan.
Silloinen aluepiirin sihteeri kuorevaaralainen Veikko Hyvärinen katsoi, ettei urheilu ollut nuorisoseurojen päätoimintamuoto, vaan niillä oli lukemattomia muitakin tehtäviä ja työmuotoja. Edelleen hän jatkoi, että olisi väärin suurelta enemmistöltä nuorisoseuralaisia kieltää toimintamahdollisuus lakkauttamalla seura. Lopuksi Hyvärinen suositteli johtokunnalle ja urheilijoille tutustumista oikeisiin nuorisoseuraperiaatteisiin. Tappion karvas kalkki nieltiin ja Kinahmon nuorisoseura jatkoi aluepiirin jäsenenä.
Yksi osakeyhtiön osakkaista, Kinahmon osuuskassa, perustettiin vuonna 1922. Kassan perustamiskokous pidettiin maanviljelijä Paavo Hirvosen talossa Selkäsalmella. Kokous valitsi osuuskassalle hallituksen, jonka puheenjohtajaksi Hirvonen valittiin. Hän oli toiminut kirkonkylän osuuskassan puheenjohtajana aikaisemmin. Hallituksen jäseniksi valittiin maanviljelijät Matti Räsänen, Ilmari Puhakka ja Juho Simanainen, joka oli myös Kinahmon työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Perustamiskokouksessa kassaan liittyi yhdeksäntoista jäsentä, mutta jäsenmäärä kohosi vuoden aikana jo yli kahdeksankymmenen. Vuosikymmenen puolivälissä se oli pitäjän suurin kassa yli sadalla jäsenellään. Vuosien 1922-1933 aikana kassaan liittyi kaikkiaan 138 jäsentä. Kinahmon osuuskassa oli ennen muuta viljelijöiden kassa, sillä vain kymmenkunta prosenttia jäsenistöstä oli vuokraviljelijöitä, käsityöläisiä, työmiehiä tai viranhaltijoita, kuten esimerkiksi opettajia. Kassa toimi aluksi kirjanpitäjäksi valitun maanviljelijä Samuli Lappalaisen kotona, ja oli auki yhtenä arkipäivänä kuukaudessa.
Seurojentalo osakeyhtiön osakkaista lottien Kinahmon kyläosasto edusti naisten erillisjärjestäytymistä 1930-luvun Suomessa. Lotta Svärd oli naisten valtakunnallinen maanpuolustusjärjestö, joka oli tiiviissä yhteydessä suojeluskuntajärjestöön, mitä jo säännötkin edellyttivät. Niiden välillä oli kuitenkin yksi selkeä ero. Kun suojeluskuntajärjestön hallintomalli pohjautui sotilaallisiin käskyvaltasuhteisiin, pohjasi lottajärjestön hallintomalli järjestödemokratiaan. Se oli yhdistyslain piirissä, kun suojeluskuntajärjestö nojasi erityisiin suojeluskunta-asetuksiin.
Lottien kyläosasto perustettiin Kinahmoon vuonna 1924. Siihen kuului vuonna 1934 20 jäsentä. Se oli kirkonkylän jälkeen pitäjän toiseksi suurin. Lottaosaston puheenjohtajana toimi Hanna Mikkonen, sihteerinä Anni Savolainen ja rahastonhoitajana Siiri Mertanen. Lottaosaston toiminnasta on vain hajatietoja. Esimerkiksi vuonna 1934 Kinahmon lotat osallistuivat prosenttihiihtoon. Osanottoprosentti oli 97, kun se koko pitäjässä oli vain 66.
Palataanpa Honkapirtille ja syyskuun 9. päivään. Lauantai oli sekin päivä. Tuolloin vihittiin uusi seuratalo juhlallisesti toimeensa. Opettaja Ilkka Rahkonen toivotti puheessaan runsaslukuisen yleisön tervetulleiksi. Sen jälkeen Kinahmon sekakuoro esitti laulua opettaja Aili Suortin johdolla. Rouva Anna Terä piti vakavahenkisen juhlapuheen, minkä jälkeen valistusohjaaja Jokinen vihki talon. Vielä kuultiin muun muassa Juho Mertasen viulusooloja. Juhla päättyi Maamme –lauluun.
Sunnuntaina oli vielä juhlailtama, jossa tervehdyspuheen piti suojeluskuntalainen Juho Mertanen. Kuorolaulun jälkeen puhui konsulentti Mäkelä nuorisoseuratyöstä ja valistusohjaaja Jokinen piti juhlapuheen. Lopuksi oli näytelmä Kapteenin lapsenpiika, mikä meni tyydyttävästi.
Kiitokset Esalle
